Hallo hallo! Saavuitte lukemaan Helin ja Sariannan
vaihtoblogia, jonka sisältö koostuu neljän kuukauden Erasmus-seikkailuista ja
kokemuksista Etelä-Saksan helmessä Münchenissä. Täältä on helppo bongata
kuulumisiamme mikäli kiinnostaa. Muutama päivä oleskelua Münchenissä on nyt
takana ja näiden päivien perusteella voimme olettaa että seuraavat kuukaudet
tulevat olemaan mahtavia.
Saavuimme Müncheniin noin vuorokauden valvomisen ja
vaihtolennon jälkeen. Sanomattakin selvää että perille tullessamme olimme
vakavasti ruuan ja unen tarpeessa. Toiveemme siitä, että hostellimme huone
olisi vapaana aamukymmeneltä ei toteutunut, joten suuntasimme väsyneine
ruhoinemme lähimpään paikalliseen ja ehdottoman eksoottiseen ravintolaan
nimeltä McDonald’s. Ruuan, suihkun ja päikkäreiden jälkeen olo oli jo
huomattavasti parempi, tosin epätodellinen olo siitä, että olemme täällä ja
oikeasti asumme täällä oli yhä vahvasti pinnalla. Parempaa fiilistä lisäsi myös
se, että raahautuminen nuutuneena yliopistomme vaihtokoordinaattorin puheille
tuotti tulosta ja saimme asuntotarjouksen. Seikkailumme alkoi siis hostellista
Haus-International, joka muutaman päivän kokemuksella vaikuttaa varsinaiselta
bilehostellilta, ja joka osoitti sen, kuinka äänekkäitä italialaiset ovat.
Ovien avaamisvaikeuksista ja melko rauhattomista yöunista huolimatta hostellista
löytyi kaikki tarpeellinen (aamupala mukaan lukien) muutaman päivän yöpymiseen.
![]() |
Pala yliopiston päärakennuksesta |
![]() |
Saksalainen aamupala |
Keskiviikkona lähdimme katsomaan meille tarjottua asuntoa.
Varmasti monella vaihtoon lähtijällä on oletuksena, että kämppä on pieni huone
solussa tai yksiö kerrostaloalueella keskustan liepeillä. Tämä oletus meilläkin
oli, mutta päädyimmepä omakotitalon alakertaan idylliseen lähiöön München
kaupungin rajalle. Lähtiessämme matkaan tiedossa oli, että Muchenin
asuntotilanne on erittäin huono ja vuokrat ovat kalliita, eikä opiskelija-asunnon
saaminen tullut kyseeseenkään. Saadessamme siis tämän asunnon olimme siis
valtavan helpottuneita siitä, että ylipäätään saimme katon pään päälle ja vielä
erittäin kohtuullisella vuokralla. Vuokranantajamme toivotti meidät lämpimästi
tervetulleeksi ja on lupsakka saksalaisherra. Sijainnista huolimatta Münchenin keskustaan
matkaaminen kestää noin 40 minuuttia julkisilla, mikä ei mielestämme ole paha
matka ollenkaan. Muutto kesäkotiimme tapahtui perjantaina. Julkisen liikenteen
verkosto on todella toimiva ja hieman laajemmanpuoleinen verrattuna esimerkiksi Helsingin metroon.
![]() |
#vainasemakuvat |
Münchenin noin puolentoista miljoonan asukkaan
suurkaupungissa silmää ovat miellyttäneet erityisesti erilaiset rakennukset ja
arkkitehtuuri. Keskustan ja sen lähialueiden asuinkerrostalot ovat värikkäitä
kivitaloja, joita koristaa mitä kauneimmat parvekkeet. Mainitsemisen arvoinen
huomio on varsinkin se, että ruoho todellakin on vihreämpää aidan toisella
puolen: täällä kevät on jo paljon pidemmällä kuin kotona Suomessa, ja sen tunsi
jo heti saapumispäivänä auringon lämpimänä poltteena iholla. Olemme saaneet
ihastella upeita maisemia muun muassa keskustan Marienplatzilla, joka on
Münchenin keskusaukio. Myös
reippailulenkki valtavaan Olympiaparkiin kannatti – kapusimme korkealle
kukkulalle, josta oli näkymät koko kaupungin ylle. Olympiapark oli mitä
mainioin lenkkeilypuisto, jossa tulemme varmasti vierailemaan myös jatkossa.
Penkkiurheilun ystävälle kyseinen paikka on myös ehdoton place to go
Münchenissä.
Ruoka ja juoma on Münchenissä on halpaa, vaikkakin
juomapuoleen tutustuminen on vielä melko vaiheessa. Projektinamme on tämän
viiden kuukauden visiitin aikana opetella juomaan olutta ja sietämään sen
makua, mutta onnistuimme heti ensimmäisenä iltana välttämään kaljanjuonnin
oppitunnin. Hostellielämän glamour todentui, kun päätimme hakea paikallisesta
supermarketista salaattia ja juustoa iltapalaksi. Erilaisia viinipulloja
notkuvat hyllyt vetivät puoleensa, ja kauppakassiin eksyi myös kahden euron
punaviinipullo olutkopan sijasta. Tiesimme kuitenkin, että joutuisimme pian
antautumaan ohrapirtelöiden maailmaan, ja näin kävikin torstaina: pastan
seuraksi valitsimme Spriten ja oluen sekoituksen Radlerin, ja seuraavana iltana
testasimme kavereiden vinkkaaman Weissbierin. Radler jätti kuivan omppusiiderin
ystävät vielä melko kylmiksi, mutta Weissbier puolestaan maistui aika
raikkaalta ja juomisen arvoiselta.
Tschüss!
Reissuterveisin Sape & Roikku
Ps. Huonon nettiyhteyden ja vähintään yhtä huonojen hermojen vuoksi moni kuva jäi tietokoneen uumeniin. Kuvia hienosta Olympiaparkista voi nähdä myöhemmissä postauksissa!
Jihuu, kivaa, että keksitte nimen. Laitoin lukulistalle! =)
VastaaPoistaLukulistalla on minullakin ja voi tulla kysyttävää, on nimittäin suunnitelmissa kesäkuun alusta tulla Muncheniin ja kierrellä vähän Alpeilla lisäksi.
VastaaPoista