keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Ein schönes Wochenende

Morjens, tällä kertaa päätettiin tehdä erilliset postaukset kun vietettiin viikonloppu ihan eri paikoissa, joten täällä kirjoittelee nyt se pitempi tyyppi. Ajattelin listailla tähän lyhyesti mitä tehtiin ja mitkä oli viikonlopun parhaita juttuja. Ehdittiin tehdä aika paljon kaikkea ja tuntui, että vieraillakin oli onnistunut reissu!

Äiti, Riku ja Henna <3 Sain torstaina vieraaksi äidin, pikkuveljeni ja ystävän, jotka viipyivät maanantaihin asti. Oli ihana nähdä läheisiä ja leikkiä tour guidea viikonlopun ajan. Ehkä vasta tavatessa tajusin kunnolla kuinka paljon näitä olikin ollut ikävä!


<3
Perinteistä baijerilaista - makkaraa ja olutta!


Suomiruuat. Tuliaisiksi sain ihania suomalaisruokia, joita olin kaipaillut, kuten ruisleipää, turkinpippureita ja kunnon jenkkipurkkaa. Vaihtarikavereille maisteltavaksi saimme perinteistä Salmaria, joka saattaa herättää mielenkiintoisia reaktioita…


Nami nam nam!

Dachau. Lauantaina tutustuttiin Dachaun keskitysleiriin, joka sijaitsee noin puolen tunnin junamatkan päässä Münchenistä. Dachau oli ensimmäinen keskitysleiri ja ainoa, jossa toiminta jatkui koko 12 vuoden natsivallan ajan. Dachau ei siis ollut ns. kuolemanleiri, kuten esimerkiksi Auschwitz, vaan työleiri, mutta kuolleiden määrä oli silti järkyttävän suuri. Opastettu kierros kesti peräti kolme ja puoli tuntia, mutta asia oli sen verran mielenkiintoista, että sen ajan jaksoi melko hyvin keskittyä. Kierroksen jälkeen mietitty kyllä suuresti, miten natsit ovat voineet kohdella näitä ihmisiä niin hirveällä tavalla, mitä on tapahtunut inhimillisyydelle tuona aikana. Toisaalta, kyllähän tänäkin päivänä tapetaan ihmisiä rodun, uskonnon ja seksuaalisen suuntautumisen vuoksi, joten löytyy näitä ääriajattelijoita muutama liikaa edelleen.

Dachaussa ei juuri huvittanut kuvailla...

Englischen Garten & Chinesischer Turm. Dachaun jälkeen kaipasimme piristystä päivään, joten suuntasimme Münchenin valtavaan luonnonpuistoon Englischen Garteniin, josta on tullut yksi ehdottomista suosikkipaikoistani täällä. Parasta on se, että puisto sijaitsee yliopiston välittömässä läheisyydessä, joten sinne voi mennä hengailemaan hyppäreillä yms. Englischen Gartenin siimeksestä löytyy valtava Biergarten Chinesischer Turm, josta löytyy olutta ja ruokaa jokaisen makuun sekä ihmisiä vauvasta vaariin. Saksalaiset eivät yleensä suuntaa Biergarteneihin ryyppäämään, vaan paistattelemaan kaunista päivää perheen tai ystävien kera.

Biergarten ja Hennuli <3

Salzburg. Sunnuntaina suuntasimme vieraideni toiveen mukaisesti Salzburgiin päiväreissulle. Kapusimme Hohensalzburgin linnaan ja nautimme lounaan linnan ravintolassa. Käppäilimme ympäriinsä vanhassa kaupungissa ja nautimme kivasta kelistä harmaiden pilvien väistyttyä tieltä. Vaikka Salzburgissa tulikin pyörittyä paljolti samoissa paikoissa kuin Helin kanssa viime reissulla, ei pitkästyttänyt lainkaan vaan pikemminkin pidin Salzburgista jopa enemmän kuin ensimmäisen reissun jälkeen!






Lätkä. Torstaina suuntasimme suoraan lentokentältä katsomaan Suomen peliä jo vakkaripubiksemme muodostuneeseen the Keg baariin. Vieraita vähän nauratti, että ollaanko nyt tosiaan Saksassa vai Suomessa, kun koko pubi oli täynnä kovaäänisiä suomalaisfaneja. Tunnelma paikan päällä oli kyllä kerrassaan mahtava (kuten oli myös Venäjä-pelissä), ja hyvin suomipojat taistelivat vaikka tällä kertaa takkiin tulikin. Katsoimme myös sunnuntaina kaksi erää finaalia samaisessa pubissa, ja täytyy kyllä sanoa että aivan oikeaan osoitteeseen meni maailmanmestaruus, eikä varmaan olisi Leijonillakaan ollut kahta sanaa Kanadan joukkuetta vastaan.

Allianz Arena. Maanantaina päästiin tutustumaan FC Bayern Münchenin kotikentälle eli Allianz Arenalle opastetun kierroksen puitteissa. Jalkapallo on paikallisille kirjaimellisesti henki ja elämä, ja oli mahtavaa päästä vihdoin näkemään paikka where all the magic happens. Areenalle mahtuu 75 000 katsojaa kerrallaan, ja voin vain kuvitella kuinka mahtava tunnelma on paikan päällä matsien aikaan.










Lisäksi viikonloppuumme mahtui esimerkiksi shoppailua ja syömistä, joista jälkimmäinen taisi olla aika paljon mielekkäämpää veljelleni kuin ensimmäinen. Listalla oli tietenkin perinteisiä baijerilaisia herkkuja, kuten bretzeliä, makkaraa, schnitzeliä ja olutta eri muodoissaan. Joka päivä olimme menossa aamusta iltaan, eikä nukkumattia tarvinnut kyllä iltaisin kauheasti odotella. Säät olivat huonoista ennusteista huolimatta hyvät, lauantaina ja maanantaina oli ihana keli ja sunnuntaikin sää parani koko ajan päivän edetessä. Summa summarum: erittäin hyvä viikonloppu erittäin hyvässä seurassa!

Ps. Osa kuvista on Hennan ottamia, kiitoos!

XOXO


Sarianna

tiistai 12. toukokuuta 2015

Once Erasmus Always Erasmus

Hellurei tyypit! Pahoittelut pitkästä kirjoitustauosta, on ollut niin paljon menoa viime aikoina että blogin päivittely on jäänyt unholaan. Hengissä kuitenkin ollaan ja hyvin pyyhkii! Edellisen postauksen jälkeen ohjelmaan on kuulunut Nürnbergin ja Frankfurtin reissua, Frühlingsfestiä, bileitä ja ihan sitä tavallista arkeakin. 

Sarianna tosiaan lähti kahden ihanan brittitytön kanssa päiväreissulle Nürnbergiin halvalla Bayern-ticketillä jälleen. Nürnberg on Baijerin toiseksi suurin kaupunki ja väkiluvultaan lähes Helsingin kokoinen, vaikka leppoisa kaupunki ei kovin isolta tuntunutkaan. Sää suosi meitä auringon paistaessa täydeltä taivaalta, ja oli kivaa vaellella ympäri kaupunkia, josta sai hyvin keskiaikaiset vibat. Day well spent in Nürnberg siis!

Nürnberg



Kyseisen viikon lauantaina suuntasimme toistamiseen Frühlingsfesteille, tällä kertaa Dirndlit päällä. Vaikka Dirndl-mekot ovatkin melko hintavia, oli se sen arvoista ostaa kyseinen perinteikäs Baijerilainen asu. Onneksi edustamme kauniimpaa sukupuolta, sillä miesten Lederhosen maksaa vielä roimasti enemmän. Frühlingsfest ei pettänyt tälläkään kertaa ja hauskaa riitti! Helin ilta parani vielä muutamalla pykälällä, kun kesken illan tuli viestiä että OULUN KÄRPÄT voitti SM-liigan finaalin! Niin huippu kuin Frühlingsfest olikin, olisi mahtavaa päästä näkemään myös Oktoberfest, joka on ainakin tuplasti isompi festivaali. 




Mass-bierien kahvat olivat niin isot että rannekin mahtui välistä...

Jos joku ei tiennyt, miltä Dirndl näyttää, niin tältä se näyttää!

Illan päätteeksi hurvittelimme muutamassa huvipuistolaitteessa, ja sekös meidät teki überonnelliseksi!

Frühlingsfestin jälkeen edessä oli lyhyt viikko normielämää, ja vapun viettoon lähdimme ESN:n järjestämälle viikonloppureissulle Frankfurtiin. Suuntasimme siis kohti pohjoista vappupäivän aamuna perjantaina täydellä bussilla vaihtareita ja takaisin palasimme sunnuntai-iltana väsyneinä mutta onnellisina. Frankfurt kaupunkina oli hyvin erilainen Müncheniin verrattuna. Frankfurtissa raha haisi, maisemaan kuuluivat isot pilvenpiirtäjät, joista monet olivat pankkien pääkonttoreita. Kooltaan Frankfurt on suunnilleen Helsingin kokoinen, joten aika paljon pienempi kuin München, mutta täytyy sanoa että tämänhetkinen kotikaupunkimme on viihtyisämpi. Tietenkin Frankfurt oli näkemisen arvoinen, ja ehkäpä parasta antia reissulla oli mahtava porukkamme. 

Perjantaina koimme saksalaista perinnettä May walkin muodossa. Vappupäivänä Saksassa otetaan mukaan kavereita ja mahdollisesti hieman ilolientä ja lähdetään kävelylle. Meidän käppäilymme koostui kävelystä (no shit), hengailusta ja ihmisiin tutustumisesta sekä kaljan maistelusta. Suihkujen ja illallisten kautta suuntasimme paikallisen ESN:n kerhohuoneelle prepartyihin, ja lopulta klubille. Paikassa soi loistava musiikki ja jorasimme vaihtariporukalla niin että seuraavana päivänä sai sanoa "at least we stole the show". Lauantaina paikallinen tyttö kierrätti meidät Frankfurtin tärkeiden kohteiden läpi kävellen. Kävimme myös pilvenpiirtäjän Main Towerin huipulla ihailemassa maisemia 200 metrin korkeudesta. Melko väsynyt jengi oli kiitollinen päästessään päikkäreille ennen illan rientoja, jotka suoritettiin jälleen asianmukaisesti. Tällä kertaa pregame oli Main-joen varrella pimenevässä kevätillassa, mikä oli aika mahtava kokemus. Sunnuntaina porukka jakaantui tutkailemaan erilaisia museoita ja viettämään haluamaansa vapaa-aikaa. Me suuntasimme Goethe-hausiin ja Goethe-museoon, jossa kunnioitettiin Frankfurtille merkittävän Johann Wolfgang von Goethen muistoa. Lähdimme Frankfurtista sopivasti sateen alkaessa, ja bussissa sai hyvällä omallatunnolla vetää hirsiä. Reissu oli kokonaisuutena 5/5!


Rahhaaa

Maisemat Main Towerista!



Taloja, jotka välttyivät toisen maailmansodan tuhoilta.

Goethe-hausin arkkitehtuuria

Frankfurtin kuuluisaa vihreää kastiketta eli Grünes Sausea ja Schnitzeliä.

Viime ajat ovat olleet melko Suomi-painotteisia. Ollaan tietenkin katsottu lätkää ahkerasti Suomiporukalla! Pojat löysivät hyvän pubin, the Keg Barin, joka näyttää Suomen pelejä ja josta on tullut vakipaikkamme. Lisäksi kävimme perjantaina IKEAssa, sillä piti ostaa peittoja ja tyynyjä Sariannan VIP-vieraille, jotka saapuvat torstaina jeeee! "Pienenä" sivumotiivina käynnille olivat tietenkin iki-ihanat lihapullat. Pieni miinus siitä, että täällä ei pottumuusia saa, mutta kyllä ne pullat alas menivät ranujenkin kanssa. Lämpöisen kotoisa olo asettui taloksi aivan automaattisesti, vaikka IKEA rakkaan länsinaapurimme Ruotsin pulju onkin. 


Pakollinen lihapullaotos!

Viime perjantaina osallistuimme Pub Crawliin, joka oli eittämättä yksi hauskimmista tapahtumista so far. Ideana oli siis jakaa porukka randomisti tiimeihin (kaikilla tiimeillä oli tietyn väriset t-paidat) ja kiertää pubeja tutustuen omiin tiimiläisiin. Välillä oli leikkimielisiä kisoja ja shottien alas kumoamista. Vaihtariporukassa on niin helppoa tehdä tuttavuutta, sillä kaikki ovat liikenteessä samalla avoimella ja positiivisella mielellä. Bileet jatkuivat klubilla aamuyöhön asti, ja lampsimme kotiin tyytyväisenä Dönerit kourassa. 


Oli niin hauskaa että kuvaaminenkin unohtui, tässä nyt kuitenkin kömpelö otos paidoistamme, feat. varpaat ja villasukka. Heli oli vihreässä ja Sarianna punaisessa tiimissä - kerran Erasmus, aina Erasmus!


Nyt on kolmen viikon kuulumiset naputettu yhteen postaukseen - on tämä stna työmaa. No ei vaan, on tää oikeesti kivaa mutta yritetään tästä lähin kirjoittaa vähän useammin! Niin ja ollaan me ihan normi arkeakin täällä elelty aina viikoilla koulutehtävien ja muun arkisen aherruksen parissa. Tulevana viikonloppuna Sarianna saa siis kylään äidin, pikkuveljen ja ystävän (jotka ovat luvanneet tuoda Suomi-herkkuja)! Sillä välin Heli lähtee tutustumaan Budapestiin ESN- porukan kanssa - paljon kaikkea kivaa siis tiedossa molemmille viikonloppuna! Vaikka Mertsin selostuksia emme valitettavasti ole täällä saaneetkaan kuunnella, voisi tässä kohtaa kuitenkin legendaa lainata: Se on siinä. 

BR

Hepe & Sape